14. maaliskuuta 2016

Gran Canaria - päivä 7: Bandaman kraatteri, Pico de las Nieves ja Rogue Nublo

9.3.2016

Aamupäivä - Bandaman kraatteri


"Bandaman kraatteri on Gran Canarian kiinnostavin esimerkki nuorimmasta noin 3000 vuoden takaisesta vulkanismista. Mustien laavarinteiden vastakohtana on vihreä kasvimatto, rapautuneisiin jyrkänteisiin on koverrettu luolia, Turistit ajavat useimmiten vain keilanmuotoiselle huipulle ja luovat nopean silmäyksen alapuolellaan olevaan kraatteriin. Kannattaa kuitenkin laskeutua kalderaan ja viettää muutamia tunteja 240 metriä syvän laakson pohjalla syrjäisellä, suojellulla keitaalla, jossa kasvaa palmu- ja öljypuumetsiköitä. Suuri tila kraatterin pohjalla ei enää nykyisin ole asuttu, pienessä sivurakennuksessa asuu erakko Senor Augustin paratiisimaisessa yksinäisyydessä."



Ja mehän laskeuduttiin. Vasta myöhemmin huomattiin, että varsinainen reitti nro 12 oli tarkoitettu kierrettäväksi harjannetta pitkin. Mutta mehän ollaan niin totuttu tunkkaamaan ja laskeutumaan. Mitä sitä nyt näin pari päivää vuoristomaratonin jälkeen viitsii tasaista tallata...

Paratiisiin vertaaminen, kun kuvaillaan tätä kraatterin pohjalla olevaa toki hieman kivierämaasta poiketen vihreämpää aluetta - on kyllä hieman liioittelua. Ja vielä kun oppaassa mainittiin, että ei sinne kannata mennä keskipäivällä kun reitti on silloin todella kuuma niin minusta se oli pikemminkin suojaisa ja varjoisa moneen muuhun reittiin verrattuna. 



Lisäksi retkeämme hieman häiritsi kiljuva ja kirkuva teini ikäisten nuorten koululaisten joukko, joka jätti lyhyen muutaman minuutin vierailustaan muistoksi muovipussillisen roskia polun viereen. Espanjalaisia olivat kuitenkin, joten mikäs siinä jos halusivat roskata luontoaan. Pari pariskuntaa näkyi myös polulla. 

Laskeutuminen oli paikoin aika jyrkkä, mutta ihan mukava kulkuista ja kerrankin oli ihan selkeät reittiopasteetkin eikä tietenkään siellä pohjalla mitään eksymisen vaaraa ollut.

Ja toden totta, kyllä siellä joku asui, oli pieni kasvimaa mutta 
asumus ei ollut hääppöinen...


Mutta ympäristössä oli toki ripaus sitä paratiisiakin



Iltapäivä - Campamento El Caranon leirintäalue - Pico de las Nieves



"Pico de las Nieves on saaren korkein huippu, 1940 metriä. Näköalatasanteelta voi nauttia kirkkaalla säällä yhdestä saaren upeimmista näkymistä. Luoteessa Tejedan rotkon vuorijonot sulautuvat toisiinsa kuin linnoituksen muurit. Lounaassa näkyvät Caldera de Tirajanaa reunustavat rosoiset, pystysuorina putoavat kalliot."

Jatkoimme matkaa autolla pienten idyllisten vuoristokylien läpi ja pysähdyimme lounaalle San Mateon hieman isompaan kylään. Joskus tai aika useinkin on näissä Kanarian saarten pikkukylissä vaikea löytää autolle parkkipaikkaa ja esimerkiksi Agaeten kylässä ovat jotkut paikalliset keksineet rahastaa turisteja tarjoamalla pieniä yksityisiä parkkipaikkoja autoille - ilmeisesti omilta mailtaan. 

Täällä kuitenkin löysimme autolle tilaa bussiaseman kyljestä ja suuntasimme ensimmäiseen Restaurantiin. Paikalliset istuivat baaritiskillä ja me saimme ihan hyvää ruokaa. Grillattua lihaa ja vaikka tilasimme käsittääksemme kahdesta annoskoosta pienemmät niin sitä lihaa oli kyllä runsain mitoin. Perunoita vaan säästelevät täällä, niistä itse tykkään ja olisin syönyt nytkin vähän enemmän kuin pari hassua home made ranskanperunaviipaletta.  Lisäksi monet ravintolat sijaitsevat puoliksi ulkona, niin tämäkin ja koska ulkolämpötila oli auton mittarista katsottuna hulppeat 10 astetta niin palelin kovasti vaikka istuin takki päällä. 

Matka jatkui kohti maratonin lähtöpaikkaa Caranon leirintäaluetta ylhäällä vuorella. Koska alempana oli kylmä ja sateli vettä, päättelin hienosti että tänään ylempänä on sitten aurinkoista.

No ei ollut lähtöpaikalla, vaan oli sumuista ja kylmää. Nyt olimme varautuneet jo runsailla vaatekerroilla, oli merinovillaa ja muuta. Kun tunkkasimme hetken niin jo lämpeni ja sai riisua enimmät vaatteet pois. Aurinkokin paistoi kun usva hälveni matkan edetessä.

Mutta - ennenkuin edes olimme päässeet matkaan, haiskelimme sitä polkua mistä maraton lähti nousemaan noin kilometrin päässä startista ylöspäin. Se ei ollut mikään isossa kartassa eikä edes tuossa retkeilyoppaassa näkyvä iso polku, mutta näkyi epämääräisenä polkuja isännän kännykkään ladatussa gps pohjaisessa karttasovelluksessa.

Etsiskellessämme sen alkulähdettä ajauduimme seuratessamme tietä talon pihaan, joka paikalliseen tapaan oli tietenkin aidattu muuten, paitsi kun tie meni sen läpi niin portti oli auki. Portilla makoili kaksi koiraa, joista toinen ainakin nousi, ryntäsi raivoisasti haukkuen suoraan meitä kohti. Onneksi isäntä meni edellä ja alkoi samantien perääntyä ja minä taisin sanoa hiljaa, että tästähän me ei sitten mennä. Samassa koira teki nopeita syöksyjä isännän jalkoihin ja saikin tarrauduttua kiinni lahkeeseen ja roikkui siinä hetken. Minä peräännyin myös rauhallisesti, mutta laitoin jo sauvat tanaan hätistelläkseni niillä koiraa.

Talon isäntä tuli ulos, vilkaisi vähä meihin päin, sanoi jotain koiralleen ja jatkoi matkaa täysin välinpitämättömänä. 

Onneksi koira oli tietoinen reviiristään niin, ettei sentään lähtenyt peräämme.

Palasimme isommalle tielle takaisin ja lähdimme oikomaan metsän kautta ja pian löydettiinkin polku tai paremminkin löydettiin reittimerkintöinä olleita heijastimia, jotka jostain syystä olivat jääneet jäljelle vaikka varsinaiset reittimerkit olikin kerätty jo pois.



Ylhäällä oli kova tuuli mutta kauniit näkymät. Paikalle pääsee myös autolla, siellä on erikseen näköalapaikka, jonne osui tuona päivänä tosiaankin aivan valtaisa tuuli. Sitä ei voi oikein kuvin kuvailla. 

Oli ihanaa kun sai ihastella näitä maisemia, enhän siis nähnyt mitään itse kisan aikana kun tämmöinen kompurajalka ei uskalla paljoa katsettaan maasta nostaa.

Maratonin ensimmäisen nousun päältä avautui 
upeat näkymät naapurisaarelle ja Teidelle saakka!


ja toiseen suuntaan laskeutui ensimmäinen ja piiiiiitkä 
alamäki Tunten kylään 



Paluumatkan teimme varsinaista reittiviitoituksella varustettua reittiä pitkin takaisin leirintäalueelle. 



Ilta - Rogue Nublo



Aivan JUMALAISEN kaunis myöhäinen iltapäivä. Kylmäähän tuolla ylhäällä oli kuten varmasti useimpina päivinä, mutta aurinko paistoi ja ihmisiä oli paljon liikkeellä. 

"1813-metrinen Rogue Nublo, "pilvikallio" on Gran Canarian tunnus, monien laulujen ylistämä alkuperäisväestön palvontapaikka. Sen kivisormi kohoaa kuin jättimäinen veistos 65 metriä jalustastaan Caldera de Tejedan ylle. Se on muinaisen tulivuoren jäänne, purkausaukkoon jähmettynyt laavatappi. Eroosio on kuluttanut tulivuoren rinteet, vain kova tappi on uhmannut veden ja tuulen voimaa."


Tähän loppuun on turha laittaa sanoja, kuvat puhuvat varmasti puolestaan :)






Päivän liikunnat: 13,6 km, 4 h 50 min, nousua 890 m.



Ei kommentteja: