26. heinäkuuta 2017

Eiger Ultra Trail 51k Couples, Grindelwald Sveitsi 15.7.2016


"Dreams can still come true;
you need a great deal of energy and determination,
and a little bit of luck!"

Ja siitä se ajatus sitten lähti..


Niilos: en minä vaan muista, jotain marraskuun pimeetä iltaa se oli ja taisi muutama shottikin olla alla..

Reetta: luin netistä, joku hehkutteli, pimeetä oli kyllä, ei kai se sentään marraskuuta? Kyllä se minä olin joka ehdotin, mutta tämä matka ja sarja joka lopulta valittiin oli kyllä Niiloksen keksintöä. Pikkasenko oli Reetta huuli pyöreenä, että mitä! Taisi se perimmäinen ajatus kuitenkin olla, ettei Niiloksen tarvi kieli vyön alla - tälläkään kertaa - mennä vaan saa fiilistellä pitkin vuorenrinteitä, kuvailla maisemia.... Mutta eipä silloin vielä tiennyt, että vetonarun päähän joutui.

Niilos:

Huhu kertoi, että kisaan pitää olla tikkana ilmoittautumassa, kaikki valikoimissa olevat matkat myydään loppuun heti. Tästä ajatuksesta lähdettiin ja ilmo heti sisään kun mahdollista. Majoitus, lennot ja auto varattiin sitten kun paikka oli varma. Nämä Sveitsin laaksot olivat uusia tuttavuuksia, joten hankittiin myös vaelluskartta ja varattiin kisan jälkeinen kokonainen viikko patikkaretkiä varten. Majoituksessa oli tilaa neljälle ja houkuttelimme tuttuja matkaan mukaan.. aluksi ei kukaan ollut tulossa mutta lopulta tuli pieni ylibuukkaus. Hyvin me kuitenkin mahduttiin ja saatiin tehtyä hienoja treenejä ennen ja jälkeen kisan. Paikoitellen ohjelma meinasi olla turhankin tiukka mutta hyvin siitä selvittiin.. töissä on aikaa sitten levätä!

Reetta:

Grindelwald


On pieni noin 4000 asukkaan kylä aivan Eigerin (3970 m) ja Mönch:n (4107 m) kainalossa. Majapaikkamme mökin parvekkeelta oli suora näkymä noille jyrkkäseinämäisille massiivisille ja kuuluisille Alppien vuorenrinteille. Lentomme laskeutui Zurichiin, josta vuokra-autolla ajoimme Bernin kautta koukaten sieltä mukaan Päivin ja Juhan. Aki tuli majoitukseen vasta myöhemmin illansuussa. Juhalla tuntui olevan virtaa kuin pienessä höyryjunassa ja lähtivät vielä samana iltapäivänä Niiloksen kanssa lenkille - kuinkas muuten kuin suoraan siitä vuorenrinteelle. MP ja Rolfin olivat kaupungissa, mutta MP oli jo käynyt samana päivänä kolmen tunnin lenkillä, joten hänestä ei pojille ollut kaveriksi, mutta me menimme Päivin kanssa näitä velikultia viihdyttämään sitten baarin terassille. Ilta oli lämmin ja mieliala korkealla!

Perjantaina noudimme heti aamusta kisamateriaalin, kun Juha ja MP lähtivät tunkkaamaan jonnekin 2500 korkeuteen hyttelle. Sain pirätellä Niilosta hihasta ettei lähtenyt mukaan!



Yöllä sain jopa nukuttua ja vastoin tapojani en edes yhtään jännittänyt, mikä johtui enimmäkseen siitä, että tiesin ettei tarvi murehtia esimerkiksi reitillä pysymisestä. Aikainen herätys ja valmiiksi ladattu kisavarustus päälle ja kilometrin kävely lähtöpaikalle. Olimme päättäneet lähteä sittenkin aikaisemmassa lähtöryhmässä, koska meillä oli se käsitys, että Cut offien sulkeutumisaika oli kellonaika, jolloin otetaan kilpailusta pois eli vartin myöhemmin lähtijöillä on myös vartti vähemmän aikaa selviytyä niihin. Niinpä meidän tuloksissa onkin lähtöaika 7.00 vaikka lähdimme 6:45. Loppuaika on kuitenkin oikein.


Lähtö - Grosse Scheidegg - First (cut-off)


Niilos:

Saatiin Juhalta lainaan hieman joustavampi vetonaru, jota voi käyttää hankalammassakin maastossa. Itse olinkin jo tuon narun perässä roikkunut uupuneena, joten tiesin sen olevan hyvä. Tämä tulisi olemaan iso apu meille.

Itse pakkasin oman ison PTL HokaHoka repun lähes täyteen syötävää ja purtavaa. Sillä olisi mennyt vaikka 24h rogan, mutta nyt piti käyttää kaikki keinot, jotta tästä selvitään kunnialla. Oli karkkia monenlaista, geeliä sekä juotavaa (kuvaa ei tainnut olla todo).

Aikataulunkin olin laatinut parhaani mukaan.. lopussa toteutunut taulukko.

Paikka Aika matka ero vauhti D Sum D etappi
Start 07:00:00 0,0 00:00:00
0
First 10:30:00 14,1 03:30:00 14:54 1396 1396
Feld 12:00:00 6,0 01:30:00 15:00 1742 346
Faulhorn 13:45:00 4,9 01:45:00 21:26 2293 551
Schynigen Platte 17:00:00 12,2 03:15:00 15:59 2515 222
Finnish 21:00:00 14,0 04:00:00 17:09 3040 525
Total: 14:00:00 51,2 14:00:00 16:24
3040

Keli näytti olevan hyvä.. hivenen kuumaa päivää lupasivat mutta onneksi pahin lämpöaalto ei saavuttanut meitä päivän aikana.

Reitin mukaan kisa olisi yksi iso nousu ja lasku mutta tosiasiassa se oli mäkeä ylös ja alas pienipiirteisesti. Toki pääsuunta oli isoa nousua eka puolikas ja toinen puolikas laskua. Ainakin korkeuskäppyrä kuvaajan mukaan.











Reetta:

Lähdimme siis ensimmäisen lähtöryhmän ihan perältä, tässä ryhmässä arvioitu loppuaika oli alle 10 h, mutta minä tiesin toki, että kauemman menee. Ensimmäiset noin kaksi kolme kilometriä oli asfalttia koko ajan nousten ylemmäs, välillä otettiin muutama hölkkäaskel, välillä käveltiin reippaasti. Samantasoista menijää näytti hyvinkin olevan tässäkin ryhmässä, joten sujuvasti mentiin. Nousu jatkui niittyjen poikki ja pientä sumaa tuli hieman teknisempään paikkaan ja kapealle puusillalle. Sai hengähtää vähän!

Kohta jo päästiin kunnon polulle ja alettiin tunkkaamaan siksakkia ylös. Tässä tehtiin jo muutama ohitus, olin vedossa tässä kohtaa jo, mutta vauhti oli aavistuksen liian kovaa, joten jouduin kerran nojaamaan sauvoihin ja ottamaan kivestä vähän tukea ja huudahtaa, että anna vähän löysää, nyt palaa jo punainen valo! Heti kohta joku kysymään siinä, että onko kaikki okei... Kun aikaa oli kulunut lähdöstä n. 40 minuuttia tuli takaa ohi hyvävoimaisia nuoria miehiä, jotka jostain syystä olivat lähteneet siinä myöhemmässä ryhmässä. Ja yksi pari, jossa nainen oli myös vetonarussa. Tämä olikin herkkä hetki ja jäänyt muuten niin sumuiseen mieleeni, koska mies ohittaessaan rapsakasti juosten kosketti hellästi olkapäätäni ja kannusti jotain sanoen ja nainen nosti peukkua ja sanoi myös jotain. Muita narullisia menijöitä emme tavanneet :D

Välillä mentiin ehkä 100-200 m kapeaa asfaltti pinnoitettua vuoristotietä, mutta koko ajan nousten ylöspäin. Pidin katseeni tiukasti vetohärkäni peräpäässä ja omissa varpaidenkärjissä, tämä oli minulle ainut tapa edetä, keskittyen koko ajan vain ja ainoastaan etenemiseen, maisemia en ehtinyt ihailla. Täällä alpeilla kun ovat laittaneet joka mutkaan noita hidastustöppyröitä....






Niilos:

Päätöksemme lähteä ekassa lähtöryhmässä oli tosiaan ihan hyvä, saimme varalle yhden 15 min lisää cut-offeihin, jos matkalla tapahtuu isoja notkahduksia. Tämä näkyi juuri ennen Grosse Scheidegg huoltoa, kun jälkimmäisessä ryhmässä lähtijöitä ohitteli meitä. Siinä kohtaa oli leveää polkubaanaa, joten tämä ei ollut ongelma. Ehkä muutamia oikeasti kovakuntoisia lähti tokassa ryhmässä ja ne suorastaan viuhahtivat ohi.

Vetonaru osoittautui jo ensimmäisessä mäessä huippuvalinnaksi. Siinä niiloksellekkin tuli kuormaa ja sykettä ihan mukavasti. Mäessä oli vaan kauhean kuuma, kun oli täysin tuuletonta. Matka Scheidegg:lle tuntui olevan loputon, mutta viimein huolto tuli eteen ja harjanteen viileä vuoristotuuli puhalsi pahimmat hiet vuorenrinteille. Tässä kohtaa jäin huoltoon tankkaamaan nesteet ja Reetta jatkoi huollon ohi. Otin pari irto banaania mukaan ja syötiin molemmat ennen lehmätokan ohitusta. Suurilla silmillään tuntuivat himoitsevan eväitämme.



Reetta:

Firstin huoltoon jatkettiin tappavan tasaista ylämäkeä, välillä hieman tasankoakin taisi olla mukana. Juha ja Päivi olivat meitä vastassa huollon alapuolella ja Juha huuteli jo kaukaa kun heiluteltiin, että mitä te siinä jo olette, eihän teidän vielä pitänyt tulla. Ja kumma kyllä, huolimatta hitaasta menostani olimme ihan hyvissä asemissa ja tunkattiin tuo pahin ylämäki ja nousu n. 1200 m 3 tuntiin kun cut offi oli 3:30.  Voi sitä piristysruiskeen määrää kun nähtiin kannustusjoukot!


Kuvat: Päivi Luoma




Mutta ennen varsinaista huoltoa kilpailijat tekivät  upean kunniakierroksen Tissot Cliff Walk -reitillä!

Kuva. Päivi Luoma






Siinä kohtaa juoksin niin, että koko hökötys  ja hökötyksellä kävelevien tyrätkin rytkyi ja huusin vaan edellä meneville turisteille: pass pass....please...pass :D :D :D  Eihän ne tietä antaneet, mutta ohitimme kuitenkin. Jälleen nopeaakin nopeampi tankkaus ja matka jatkui. En voinut kuitenkaan ylittää väliaikapistettä kovin montaa minuuttia ennen Niilosta, joten jouduin odottelemaan hetken kun täytti juomapullomme ja sitäkin joutui hieman jonottamaan. Matka jatkui kohti kauniita järviä...


Kuvat: Päivi Luoma





Fisrt - Feld - Faulhorn (cut-off)


Reetta:

tästä osuudesta minulla ei oikein ole mitään muistikuvaa. Taidettiin hölkötellä jonkinverran ja olin aika sippi, en päässyt juurikaan näkemään maisemia, mutta onneksi Päivillä oli kännykamera oikeissa kohdissa oikeaan aikaan ja kävin vielä myöhemmin itse fiilistelemässä täällä järvialueella. Sen kuitenkin muistin siinä tunkatessa koko ajan, että nyt saavutetaan reitin korkein kohta Faulhorn 2681 m. Ja tämä kukkula näkyikin kyllä jo kaukaa.








Niilos:

Matka eteni hyvää vauhtia pientä hivuttavaa nousua järville, jonne reitti meni hyväkuntoista baanaa. Tämän jälkeen oli paikoitellen hieman teknisempää kivikkoa. Ihan jokapaikassa, kuten alamäissä ei pystynyt käyttämään vetonarua. Pahimmat kivikot olivat suht lyhyitä ja hyvillä pätkillä meno maistui ihan hyvin. Feld huolto oli navetassa ja haju sen mukainen, ihan ehtaa tavaraa.. Tämä ristittiin Navetta huolloksi. Tämän jälkeen alkoi meidän reitin jyrkin nousupätkä suoraan Faulhornille! Tässä edettiin lyhyin askelin vetonarun kanssa. Tankattiin karkkia ja geeliä. Ohiteltiin simahtaneita osa pitkänmatkalaisia ja osa samassa sarjassa mäkeen hyytyneitä. Lopulta tultiin hyvävoimaisina huipulle, jossa kannustusjoukot ottivat meidät ilolla vastaan.








Faulhorn - Egg (koju) - Schynigen Platte (cut - off)


Reetta:

Siinä missä järvimaisemat jäivät taakse jäivät myös innokkaat kannustajamme ja lähtivät jatkamaan matkaa oikopolkuja pitkin seuraavaan isompaan huoltoon.  Välissä oli vielä yksi pienempi huolto, vain heiveröinen koju niityllä. Tarjolla oli vettä ja muutama hassu viinirypäle. Emme jääneet hidastelemaan vaan jatkoimme matkaa, tosin isäntä sieppasi pöydältä pari rypälettä ja tunki ne suuhuni. Ai että ne maistui taivaallselta.  Mainitsin siinä kanssakulkijoille Niilosta osoittaen, että minulla on oma "food machine" . Minun nimittäin ei tarvinnut edes eväitä kaivaa kun kaikki laitettiin pyynnöstä suuhuni ja ilmankin pyyntöä :D Kuten aina pitkissä kisoissa ei minulle hirveästi ruoka maistu ja nytkin oli mukana aivan liikaa evästä. Sen sijaan järjestäjien pöydissä sitä oli aika vähän tarjolla, valikoima oli melko suppea, banaania, appelsiininlohkoja, joissakin lisäksi sipsiä ja lihalientä. Juoda sen sijaan yritin koko ajan ja kokis oli hyvää, varsinkin kun järjestäjien pöydässä se oli loppu, mutta Juhan repusta löytyi tölkki ja toinenkin.

Faulhormilta lähdettäessä tämä lehmä lähti häntä suorana alamäkeen, vauhti tuntui suorastaan riuskalta! No, se loppui lyhyeen kun alusta alkoi olla sellaista pääkallon kokoista kivikkoa ja alamäkeä. Olin jo hetken huumassa ajatellut, että tästä sitten vaan lasketellaan maaliin semmoiset 20 kilometriä ja loppuaikakin tulee olemaan 10 tunnin paikkeilla. Mutta ei se niin mennyt.


Kuva: Päivi Luoma







Niilos:

Matka huipulta harjanteen polkua pitkin oli suht hyvää, mutta ennen Berghaus majaa ja sen jälkeen alusta oli joko liukasta kalliota tai sitten sepeli satkua. Polku oli suht hyvää juuri tuon Egg kohdalla. Viinirypäle ja vesihuolto koju oli hieman yllätys mutta kaikki apu matkalla kelpaa. Juotavaa oli sen verran, että se riittää seuraavaan isompaan huoltoon. Matka sinne oli metka kun huolto näkyi varmaan kolme varttia ennenkuin sinne pääsi hirmuisella rinnepolku kierre loopilla. Toki reitti kulki hienolla harjanteella josta näki kivasti Interlagenin suuntaan.


Reetta:

Kun sain ensimmäisen kerran näkökenttääni alhaalla olevan karjalatorykelmän vihreällä niityllä kuvittelin, että olen siellä huollossa nopeammin kuin ehdin ajatellakaan mitä siellä esimerkiksi söisin. Reitti nimittäin jatkui ja jatkui, kierrettiin pitkin harjanteen sivustaa, aivan kuin kiusallaan mentiin yhä kauemmaksi ja kauemmaksi kun sinne olisi ollut aivan suorakin polku. Näin harjannepolulla pikku-ukkoja ja luulin jo muutenkin huonon näkökykyni niin sumentuneen, että näen harhoja. Niiloksen piti todistella minulle kerran jos toisenkin, että kyllä - mekin mennään sinne suuntaan.

Väsy alkoi jo painamaan. Välillä oli alempana vuorenseinämän tietyllä puolella täysin tuuletonta ja kuumakin. Lämpötila oli varmaankin liki 30 astetta, mutta sitten taas oli paikkoja, jossa puhalsi kalsea tuuli ja jotkut sinnittelivät takit päällä. Minulla ei ollut aikaa moiseen jumppaan vaan huolimatta siitä, että olen äärimmäisen kylmänarka ihminen, menin alusta loppuun samalla vaatetuksella ja irtohihatkin olin käärinyt alas jo heti alkukilometreillä. Nekin olivat täysin turhat. Alussa ennenkuin aineenvaihduntani lähtee kunnolla liikkeelle, hikoilen todella paljon, muistutin varmaankin naamasta järvessä uitettua sianporsasta hikisine naamoineni. Hiki vaan valui valtoimenaan, eikä auttanut vaikka Niilos kasteli purossa lippiksenikin, se nimittäin osoittautui vedenpitäväksi lippikseksi. Kaipasin epätoivoisesti jäitä hattuuni!





Schynigen Platte - Burglauen - Finnish


Reetta:

Viimein tultiin tähän huoltoon, jonka luulin olevan ihan se viimeinen huolto ylipäätään. Täällä oli kuitenkin myös cut off, mutta kun aikaa oli runsaasti, puolitoista tuntia ainakin niin jäimme ehkä vajaaksi 10 minuutiksi tankkaamaan. Nyt oli jo suolaisen nälkä ja ahmin kaksin käsin juustoa ja sipsejä.



Täälläkin huollossa oli aika paljon porukkaa, mutta nyt ei tarvinnut enää jonottaa juotavaa vaan sai tankata omaan tahtiin. Lähdimme kuitenkin pientä hölkkää, no - ehkä muutama sata metriä jaksoin juosta - alamäkeen ja tästä muistelin reittikirjaa, että olisi sitten alamäkeä melkein perille asti maaliin.



Niittyä alas aivan suoraan ja pikku pätkä asfalttia ja taas oiko suoraan niityn läpi alas. Nyt oli jo lehmilaitumia ja pieniä karjasuojia siellä täällä. Jos oikein tarkasti katsoi näkyi laakson asutuskin pilkottavan puiden latvojen välistä. Niin tässäkin kisassa sitten vaan kävi, että loppujen lopuksi olin hyvä ylämäissä, jossa tuli jopa ohituksia kun tasaisesti lyhyin askelein vaan mentiin narun jatkona ylöspäin, mutta alamäessä sitten porukkaa paineli ohi.  Varpaani alkoivat olla jo aika kivuliaat niiden hakatessa Speedcrossin kovaan kärkeen yhä uudelleen ja uudelleen.





Jossain vaiheessa tultiin metsän rajaan ja hetken jo mielessäni vilahti ihana puiden varjon tuoma viileys ja tutuntuntuinen suomalaisen havumetsän neulaspolku. Sitä iloa ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä polku alas oli todella jyrkkä ja harvaan kuljettu, toisin kuin muut polut mitä olimme siihen asti tultu. Hetken sai jo epäillä, että tämä polku ei ole oikeastaan mikään trekkauspolku vaan tehty vain tätä kisaa varten. Niin jyrkässä ja tiheässä metsässä oli kaatuneita ja osittain maatuneita puita sikin sokin ja paksut, eroosion esiintuomat  puunjuuret oli vallanneet polut. Astelin erittäin hitaasti jokaisen askeleen ja siinä mietin, että kuinka ihmeen kauan tätä oikein kestää. Olo alkoi olla jo aika epätoivoinen. Ketään muuta ei kuitenkaan juuri näkynyt, ei ollut kiinniotettavia, vain pari taisi tulla takaa ohi tässä kohtaa. Polkua jatkui ja jatkui...

Niilos;

Huollossa oli suht hyvät eväät ja täytin toiseen pulloon vettä ja toiseen jotain urheilujuomaa. Nyt oli hyvä pitää nestevarannot korkealla, jottei kuumuus aiheuta mitään ongelmia. Olisin kaivannut suolaista makkaraa mutta juusto kyllä kelpasi. Jotenkin oli hieman vaisut eväät. Toki lihaliemikeittoa löytyi ja kaikki muutkin tärkeät eväät. Hivenen meni väkisin syömiseksi kuumuuden takia. Kuitenkin oltiin hyvissä voimissa, joten tästä piti vain jatkaa tossua toisen eteen muuten ei matka lyhene.

Pääasiassa söimme omia eväitä ja ne riittivät hyvin. Niitä jopa jäi jopa syömättä kuten yleensä tapana on. Jotenkin jossain vaiheessa mikään ei vaan maistu, vaikka kuinka erilaisia napostelu sekoituksia on mukana.

Alamäessä oli vaihtelevaa alustaa hiekkatietä, jyrkkää polkua suoraan alas ja oli tuolle osuudelle saatu nousuakin aika reilusti. Polku nojasi tähän pieneen nyppylään ja pääsuunta oli alaspäin mutta muutama pidempi mäkipätkäkin tuolle rinteelle osui. Lähetin viestin kannustajillemme, että meillä taitaa mennä aika kauan tässä alamäessä.. no menihän siinä aikaa muttei ihan mahdottomasti kun noita väliaikoja katselee. Lopulta kannustusjoukoilta energiajuoma terveiset ja vaihdettiin
kuulumisia, kyllä lämmitti mieltä kovasti. Oli aivan mahtavaa!



Pikahuollon jälkeen jatkettiin narun kanssa matkaa. Tässä kohtaa paikalliset maajussit olivat olusella pienen navetan nurkalla heinäpaaleilla istuskellen ja lehmän hännän heiluessa tahdikkaasti avonaisesta ovesta -   heitettiin heille morjestukset.

Pian olimmekin, joen notkossa josta tunkkausmäki lähti ylös maaliin.. tässä kohtaa naru oli aika venynyt johtuen mäen jyrkästä kulmasta. Päästiin maaliin hyvävoimaisina ja ehjänä. Hyvä me!

Reetta:

Voi sitä ilon määrää kun näin alhaalla kapealla vuoristotiellä kaksi tuttua hahmoa huutelemassa meille kannustuksia. Taisi se hymykin vilahtaa naamallani, vaikka eipä tuo ole juuri irvistystä kummempi!

Viimeiset, ehkä puolitoistakilometriä viimeiseen huoltoon. Siellä olikin aika meininki päällä, heipat Juhalle ja Päiville, jotka vaihtoivat kulkipelinsä jalkojen asemasta junaan ja viimeiset n. 7 km maaliin lähdettin ihan juoksuun. Nyt olisi ihan tasaista pätkää, hiekkapintaista varjoista ulkoiluväylää vuoristojoen pauhatessa vieressä... yhden kilometrin jaksoin juosta kunnolla, mutta sitten oli pakko heittää pitkät pätkät kävelyksi. Maaliin olivat vielä tehneet aivan pirullisen nousun, mutta....



LOPULTA viimeinen vajaa kilometri, WELCOME FINISHERS kyltin alta  puusillalle, joka askel juoksua, käsi kädessä uskollisen vetojuhtani kanssa maaliin.

Aika 12:15. Cut off oli 14 tuntia, joten tyytyväinen ja onnellinen Finisher paidan omistaja olen. Tämä oli kuitenkin työvoitto näiden lukuisten tuki- ja liikuntaelinvammojen ja vaivojen vallatessa kroppaani iän myötä yhä enemmän ja enemmän.



"The wonderful things in life are the things you do, not the things you have"



Data talukko:

Paikka Aika matka ero vauhti +D Sum +D etappi
Start 06:45:00 0,0 00:00:00
0
First 09:49:18 14,5 03:04:18 12:43 1396 1396
Feld 11:08:29 6,4 01:19:11 12:22 1742 346
Faulhorn 12:42:13 4,9 01:33:44 19:08 2293 551
Schynigen Platte 15:17:08 12,2 02:34:55 12:42 2515 222
Finnish 19:00:18 14,8 03:43:10 15:05 3040 525
Total: 12:15:18 52,8 12:15:18 13:56
3040


Mikä parasta, ei oltu edes viimeisiä, sijoitus omassa MIXED sarjassa 35/39 ja total 56/61, lisäksi kolmisenkymmentä jäi taakse kaikista saman matkan maaliin taittaneista. Kaikenkaikkiaan 51k:lle lähti noin 800 juoksijaa (ja sauvakävelijää).  Huomioni kiinnittyi myös siihen, että jos olisin ollut vuoden vanhempi ja osallistunut yksilökisaan olisin ollut DAMEN Seniors III sarjassa sijalla 3. Ei huono!







Suuret kiitokset Päiville ja Juhalle kannustuksesta ja seurasta! Reetta kiittää eniten tietenkin vetojuhtaansa, ilman sinua ei taas tämäkään elämys olisi ollut mahdollista. 


KISASIVUT


Kuvat: GoPro Tomi ja Panasonic Merja  ja Päivi Luoma

5. kesäkuuta 2017

Yö-Rogaining 3-4.6.2017, Perässävedettävä narun päässä



"SE-perinteinen (Summer Edition) Tampere YÖ-Rogaining kokoonpanolla OTH (Orange Team Hayabusa). Mukana vetonarua, ökää, parkua, väsymystä sekä kauniita maisemia.. + metsä täynnä "pösilöitä". Suunnitelma tehtiin aikataulun mukaisesti.. toki aluksi se oli liian pitkä ja lyhennyksen jälkeen +130cm(48km).. eli aivan liikaa kun alkuperäinen piti olla vain 115cm (43km). Kaikesta huolimatta lopun reittivalinnat antoivat paljon mahdollisuuksia tulla #häntäkopienvälissä ennen aikojaan maaliin toisinsanoen ihan ajassa maalissa ilman sakkoja."




...näin kuvaili isäntä eli joukkueemme navigaattori yöllistä yhteistä matkaamme halki kuvankauniin Tampereen järvialueen koukaten välillä myös urbaanillekin alueelle.


Jälleen kerran isäntä oli luvannut ottaa minut mukaansa yöjuoksulle, vaikkakin tiesi, että juokseminen on vähän niin ja näin eli tälläkin kertaa mentiin varsinkin loppuvaiheessa tyylillä - hän raivokävelee,  Reetta hölkkää.


Kisakeskus sijaitsi tänä vuonna Olkahisten koululla Tampereen itäosassa. Lähdimme ajoissa matkaan ja olimme liki ensimmäisinä paikalla. Ehtisimme vielä keittää ennen lähtöä pikapuurot mustikkakeitolla, tosin se tehtiin vasta reitinsuunnittelun valmistuttua hieman ennen lähtöä. Klo 20 saatiin kartat ja suunnitteluun käytettiin noin tunti. Kartalla ei ollut tossusarjalaisille hirveän paljon valinnanvaraa, muutakuin ehkä kiertosuunta ja montako rastia keskeltä jättää pois ja kierteleekö vain reunoja myöten ja tietysti vauhdin mukaan kuinka kaukaa. Siksi kartan saikin leikellä tuosta valtavasta lakanasta paljon pienemmäksi, se meni helposti A3 karttapussiin. Yläpuoli näytti pyhitetyn maastopyörällä liikkeellä oleville. Minulle lankesi matkan ajaksi vain rastimääritteiden lukeminen, itse karttaa en ottanut edes mukaan vaan se jätettiin puhtaana merkinnöistä ihan alkuperäisessä asussaan autoon. Rastimääritteet oli mahdutettu kolmeen A4:lle, joten niiden väänteleminen oli sen verran hankalaa, että itse otin kaksi ensimmäistä ja isäntä laittoin kolmannen kartan kääntöpuolelle. Kun rastimääritettä ensimmäisen kerran pyydettiin lukemaan, nostin karttamuoviin taitellun pussukan juomaliivin tissitaskusta missä se köllötti tyytyväisenä yhdessä pullon - ja puhelimen kanssa. Puhelin tietysti lensi kuin leppäkeihäs, onneksi on iskunkestävää ja vedenpitävää laatua, joten kesti tämänkin laskeutumisen :D


Lähdimme samaan suuntaan kiertämään kuten ehkä 90 prosenttia muistakin 72 tossusarjan joukkueista ja ensimmäisellä rastilla oli tietysti vähän ruuhkaa. Isännän puhelinleimaus kesti aina muutaman sekunnin kun toiset taisi ottaa vain gps leimauksen, jonka pystyi tekemään vaikkapa 20 metrin päässäkin rastista ja matka saattoi jatkua. Ehkä meidänkin pitäisi siirtyä tuohon leimaustyyliin? Kerran yhdellä mäentöppyrällä koko edellä ollut joukkue kääntyi takaisin jo hyvissä ajoin eikä heidän tarvinnut kiivetä ihan perille asti. Varsinkin kun rasteja oli nyt todella paljon niin tuollainen 30 sekuntiakin per rasti tekee lopputuloksissa useamman minuutin, jopa kymmeniä minuutteja, mutta toisaalta sainhan aina huilata hetken aikaa kun isäntä kyykki jossain sillan alla...




Olimme laittaneet lähtöön päälle merinovillaiset lyhythihaiset Berghansin paidat ja irtohihat sekä Salomonin ohuttakin ohuemmat omaan taskuunsa pakkautuvat nyrkkitakit, kädessä mulla ohuet merinohanskat ja päässä ja kaulalla Buffit. Repussa oli vedenpitävää takkia ja vaihtohanskaa ja pipoa. Jalassa molemmilla Speedcrossit, joilla päästelee kyllä mielikseen ihan asfaltillakin. Puolen tunnin kuluttua lähdöstä kävi selväksi, että kuuma tulee, Hanskat, takki ja kaikki buffit lähti reppuun. Metsässä on aina lämmin!


Lyhythihaisella tarkenin ihan aamuyö neljään, jolloin lämpötila laski kuulemani mukaan jopa -1 asteeseen enkä vielä silloinkaan olisi tarvinnut takkia, mutta sillä aikaa kun isäntä pukeutui ehti minulle tulla jo hieman vilakka, joten itsekin puin sen päälleni. Tämä on sikäli hassua, että olen kuuluisa siitä, että puen aina paljon päälleni. Isännällä paleli myös kädet, vaikka hänellä oli hanskat koko ajan, minä menin välillä useamman tunnin ilman hanskoja. 




Alkuun etenimme aika paljon metsäisiä polkuja, niitä sinkoilikin sinne tänne, eikä niistä tainnut olla monikaan karttaan merkitty. Olin yllättynyt mihin vauhtiin itse kykenin, kaksi nuorta miestä meni samaa vauhtia, toki myös yksi vanhempi pariskunta, jonka vauhti umpimetsässä oli ihailtavaa, itse kun pystyin lähinnä tasaisella alustalla vaan juoksemaan. Olo oli hyvä, vaikka olin pari kisaa edeltävää päivää potenut taas takareisipakaraperkele -vaivaani. Olin toki rullaillut ja venytellyt ahkerasti, ahkerasti = reetan mittapuun mukaan :D Reisi oli myös teipattu, mistä varmasti olikin apua, koska vaiva unohtui heti kun lähtölaukaus pamahti - kuten aina ennenkin. Olkoonkin sitten vaikka vaan psykologista, mutta apua siitä kuitenkin on!


Rastit löytyivät todella hyvin, kuten aina tätä navigaattoria käyttäen...



Vaikka meillä ei juuri koskaan ole pitkiä taukoja, että edes kaikkia eväitä ehtis syödä
niin kuitenkin meillä ei ole koskaan NIIN kiire etteikö valokuvia ehtisi ottamaan!



Pian kävi kuitenkin ilmi, että kunnianhimoiseen noin 45+ kilometrin suunnitelmaamme vauhtini oli liian hidas ja kun lähestyimme puoliväliä ja vaikka olimme urbaanilla alueella eikä rasteja tarvinnut etsiä  (vaan ne ikäänkuin tupsahtelivat eteemme) ja olimme juuri ja juuri onnistuneet pysymään aikataulussakin niin päätimme kuitenkin vaihtaa suunnitelmaa ja luopua muutamasta rastista ja satsata siihen, että pääsemme vauhdin totaalisesti hidastumallakin maaliin aikarajan puitteissa.


Oranssilla kuljettu reitti, punaisella suunnitelma.




Tampere on kyllä kaunis kaupunki ja eniten tykkäsin kun menimme Näsijärven rantaa pitkän matkaa, ihan rantaviivan tuntumassa kulki todella juurakkoisia polkuja, joissa omalla kohdalla oli juoksemalla eteneminen mahdotonta, mutta Suomen suviyön maisema, laskeva aurinko ja hiljaa lipattavat laineet korvasivat sen puutteen. Niihamanselkä ja Kidunpohja... piti oikein katsoa kartasta. Ja tuo Kaupin alueen polkuviidakko! Mäkiäkin saimme tarpeeksi!


Täällä latupohjilla ja risteilevillä poluilla huomasimme pian, että monella joukkueella oli erilainen rastien hakujärjestys kuin meillä, isäntä oli kuitenkin laskenut, ettei kannata koko aikaa hypätä mäkiä alas ja taas ylös vaan yritimme kerätä rastit siinä järjestyksessä mikä olisi nopein ja edullisin meille. Tiedä sitten onnistuimmeko, mutta ei ainakaan kaikista huonoimpia oltu jos vertaamme edettyjä matkoja ja rastisaalistamme muihin.


Vauhtini hidastui pian laahustukseksi isännän perässä, viritimme vetonarunkin ja se aina hetkellisesti auttoi, mutta metsässä sitä ei voinut käyttää, joten yritin vaan pyristellä mukana. Välillä toki juostiinkin. Mutta enimmäkseen oma meno oli sitä kävelyjuoksua tai juoksukävelyä kun isäntä harppoi rytmikkäästi välillä jopa 8:30 kilometrivauhdilla  kun alla oli nopeampaa alustaa. Heti kun siirryttiin umpimetsään jäin kun nalli kalliolle sammalikkoon jumittuen ja huonoa alustaa mielessäni kiroten. Vaikka mukavaahan vaihtelua se jaloille oli. Ja mikä tärkeintä, ei kolottanut. Mutta ei myöskään nälättänyt.


Olimme juoneet alkumatkasta Niihaman majalla kisaa varten päivystämässä olleessa kahvilamajassa Jaffan puoliksi ja se teki terää. Salaisena aseena olin isännän reppuun tunkenut pienen tölkillisen kokista ja sen aika tulikin aamuneljältä Kaarinan polun päähän laavulle virityssä POP UP kahvilassa, josta emme siis ostaneetkaan mitään vaikka olin etukäteen haaveillut jo kaikista syömingeistä.


Ei vaan nimittäin tehnyt yhtään mitään mieli, juotava ja syötävä - se vähäkin, tuntui jäävän vellomaan mahaan ja pelkkä vesi, jota oli laitettu Niihamassa toiseen tissipullooni suorastaan etoi. Joinkin sitten vaan pelkästään hörpyn silloin toisen tällöin toisesta pullostani, jossa oli mehua.


Syömiseni koko 8 tunnin reissulla olivat:

5 Power Bar geelikarkkia

1 Dexalin pieni geeli

2 perunalastua

7 palaa lakua

1/2 Susua

4 appelsiinisuklaa karkkia

juotavaa kului ehkä litra tai korkeintaan puolitoista.


Kun maaliin oli vajaa tunti aikaa kysyin isännältä, että muistaako sen maalin lähellä olevan rastin, eikö meidän kannattaisi ja eikö ehdittäisi hakea vielä se? Olihan siinä 3 kokonaista pistettä tarjolla. Ja niin kurvattiin vielä aivan kisakeskuksen vierustaa hipoen noutamaan nekin pisteet. Vielä viimeisessä mäessä ennen maalileimausta sanoin, että "perkele, minä kyllä juoksen tämän mäen ylös että heilahtaa". Ja niin tein. Maalileimaus ja se oli siinä.

148 pistettä, 43,5 kilometriä aikaan 7 h 55 min, nousuakin peräti 680 m.

Sijoitus on tällä hetkellä ainakin vielä 15. kun kaikkiaan 72 joukkuetta sai tuloksen tossusarjassa. Fillarisarjassakaan ei oltaisi oltu läheskään viimeisiä, siis jalkapelillä :D Olin erittäin tyytyväinen. Sekapareja oli edellä vain kaksi ja naispareja samoin. 

Tulokset (fillari ensin ja tossu siihen perään)

Kartta kokonaisuudessaan 

Kiitos taas tästä tilaisuudesta tutustua Suomen luontoon Jarille ja kaikille järjestelytiimissä mukana olleille. Sitä ei oikein ymmärrä miten suuri työ tämmöisissä kisoissa on. Maastoon oli mm. viety peräti 112 rastia! 

Kiitos isännälle t. perässäverettävä.


näihin auringonnousun tunnelmiin 
kunnes jälleen näemme :D 


































4. kesäkuuta 2017

Vierumäki Adventure 20.5.2017

Laitetaanpa tämäkin seikkailu tänne blogiin, että muistan sitten vanhana muistella : missä sitä oltiinkaan :D 

Kertojana ihan paras reissukaverini niin tällä kuin muillaki reissuilla - Niilosmc. 

"Reittikirjaa tutkiessa ja karttoja pussittaessa homma oli valmiiksi käsikirjootettu. Nyt kyllä ihmetykseksi tuli tehtyä reitinvalintatöppäyksiä ja myös suunnistuksessa sen verran että käyräkartalla suunnistaessa ei hokannut käyttää melonta karttaa apuna :-O
Alun prologi quest meni hyvin, vaikka ei ollut kompassia astelukemalla ollenkaan.. muistin että etelä on jotain 180 astetta ja silleen mutta päätettiin tutkia vihjeet ja kuvat sekä peesata vaan muita. Oltiinkin siten vaihtoleimassa pian oikeen sanan kanssa. Melonta oli vanha tuttu viimevuodelta hieman modattuna. Siinä jo rastilla 2 ohitettiin kärki ja siirryttiin kauhomaan keulille.. ihmetys oli suuri missä muut.. kyllä ne siellä kiemurteli samalla järvellä. Pari kannaksen ylitystä ja leimoja sekä vaihtoon keulilla.
Pyöräilyssä olin päättänyt valita parhaat tiekierrot ja niitä lähdettiin toteuttaa. Oletin kuitenkin,  että juustopolku olisi ollu parempi ajella kuin tunkata mutta toisin kävi. Lopulta 4:sen jälkeen päästiin takaisin tärinä tielle, jossa oli ajellu joku metsäkone tärinä ketjujen kanssa. Samassa takaa kuuluikin iloisia huudahduksia ja meidät ohitettiin.. hetken siinä rupateltiin Niämisen kanssa ja helppoo tuntu olevan.
Perävalot näky pitkän aikaa kunnes ne loittoni horisonttiin. Tämän jälkeen jatkettiin roga suunnistukeen, jossa tehtiin optimi reitinvalinta golf kentän uria pitkin sekä yhtä metsäkaistaletta käytettiin noin hetki.. no jo sinä aikana tuli varoitus vaarallisesta reitistä yhdeltä golffarilta. Oltiin kuitenkin sen verran sivussa lyöntilinjaa että jos laukoo 45 astetta sivuun ni metsään mennöö.. mitäs tästä matka jatkui samalle rastille, joka jo leimattiin emitillä mutta nyt piti laittaa pihdillä paperiin reikiä. Rata mentiin keposasti läpi tarkalla polkusuunnistuksella.. hieman kyllä kärki taisi meitä peesata mut lopulta päästettiin ne ohi.. olivat jo toki tehneet tuon seikkailupuisto radan reitin nro3 joten ei meistä mitään todellista kisaa olis tulossa.
Tehtiin sitten quest 7 rastin jälkeen kun sen sai tehdä missä välissä vaan.. rohkeesti ilmoihin korkeuksiin ja itse räpiköin radan läpi pitämällä lähes koko ajan tosta turvavaijerista kii.. mikä on fuskaamista ku oikeesti kait pitäs mennä noita naruja ja tehtävä tasoja pitkin.. Tästä matka jatkui toiselle questille joka oli sitten käyräkartta suunnistus.. eikä mulla ollut hajuakaan mihin lähettiin.. jotenkin vaan lopulta eka rasti löyty säkällä.. aikaa meni hirmusti hukkaan. loppurastit sitten hiivittiin ja nuuskittiin maastoa mistä löytys kilpailijoiden hikeä.
Tästä yhden rastin kautta maaliin ja ihmetys oli suuri kun oltiin jo kolmansia.. hä miten se nyt näin oli, hyvä silleen että kulki näin hyvin vaikka matkalla olikin vähän säätöä ja voimien loppumista ilmassa."
kaikkien kiemuroita http://www.tulospalvelu.fi/gps/
Reetta tässä taas kirjoittaa ite...
Hieman jäi itseäni siis kaivelemaan tuon köysirata/seikkailurata, joka jäi siis kesken minulta ensimmäisen esteen jälkeen, se holtittomasti heiluva kiipeilyseinä, jota piti mennä vaakatasossa ei vaan mitenkään olisi onnistunut näillä käsivoimilla. Mutta pisteitä ei kuitenkaan vähennetty, päinvastoin Tatu huudahti kun kerroin etten mennyt sitä, että olisit jättänyt suosiolla väliin, mihin minä että täytyihän sitä sentään edes yrittää :D 



9. toukokuuta 2017

Bodom Trail 6.5.2017; vinona vaativille väylille ja mitä sen jälkeen sitten tapahtui





Kuuden tunnin rogaining kisan jälkeen lähdimme mökille kevätkauden avausseremonioihin, johon kuuluu leppoisa oleskelu joko ylä- tai alamökillä. Koska ylämökkiläiset eli Tomin vanhemmat lähtivät käymään kaupungissa niin valloitimme sitten ylämökin.

Kisan jälkeen alkoi selkäni kangistua entistä enemmän, samoin takareisi vaivasi. Sunnuntai iltaa kohti menin yhä kumarampaan, ei voinut oikein istua koska sieltä ylös kankeaminen oli vaivalloista ja makuulla oleminenkaan ei helpottanut tilannetta. Ainut asento missä oli mukava olla oli pienessä kävelyliikkeessä, joten käveleskelin sitten lähilaitumilla. Illasta luulin jo, että jokin on pahastikin vialla kun kipu yltyi.  Lisäksi seurana oli viime kuukausina tai oikeammin jo pari vuotta sitten seuraksi saatu takaraivon päänsärky, jonka takia olen kaksi kertaa joutunut käymään jopa ihan sairaalassa päivystyksessä asti. Saunaan kuitenkin menin ja en voi sanoin kuvailla miten mahtavalta tuntui kun kipu hellitti kylmään järveen pulahtaessa. Rannassa oli kuitenkin vielä tukeva jää, joten avannon tekemiseen isäntä sai käyttää tovin jos toisenkin. Toki jalat upposivat päällimmäisenä olevasta höhmästä läpi ja avantoon asti pääseminen ja dippaaminen oli oma ohjelmanumeronsa. Seuraavana päivänä toistettiin sama ja kävin kolme kertaa avannossa ja selkä alkoi antaa vähän periksi.

Asetelmat vain viikon päästä odottavaan Bodomin 12 kilometrin kisaan ei olleet siis mitkään parhaat mahdolliset ja arvoinkin ihan kisa-aamuun asti josko sittenkin luovutan lähtöluvan isännälle.

Isäntä itse osallistui perjantai iltana Bodom Nightiin sijoittuen loistavasti sijalle 4, mukana oli 164 osanottajaa. Valmennusjohto oli todella ylpeä suorituksesta! Tämä oli varmasti oikea valinta kisamatkaksi hänelle, ihan ominta osaamisaluetta kun on hyvä teknisillä poluilla varsinkin pimeässä menijä. Kuten kuvasta näkyy, myös maastoon on matkan aikana lähemmin tutustuttu...




Tänä vuonna Bodom Trail tarjosi myös muuta silmänruokaa
eli valotaidetta









Viittä vaille...



Kuten kerrottua takareisi, pakara ja alaselkä olivat vaivanneet koko viikon, toki jo useita kuukausia tai voi jopa sanoa että vuosia, milloin enemmän milloin vähemmän.  Samoin oikea käsi on oirehtinut aina alkaen hauisjänteen repeämästä kolmisen vuotta sitten  viime talvena ilmestyneeseen tennis- ja golfkyynärpäähän. Olen kuitenkin liikkunut voinnin mukaan aina sellaiset 5-15 tuntiakin viikossa,  suurin osa on sauvakävelyä, pientä hölkkää, vaellusta, soutulaitteella soutua ja vähän jumppaakin sekä työmatkapyöräilyä. Talvella hiihtoa kelien mukaan, toki aivan liian vähän - enemmän hiihtäisin koska se on suurin rakkauteni.

Viikolla sain kuitenkin kremppani siedettävään kuntoon rullailemalla ja venyttelemällä. Tosin seisomatyö veti heti jumiin, vaikka saatoin töissä esim. seisoa parikin tuntia kassan takana tasapainolaudalla, koska se tuntui hyvältä. Kumarteleminen saattoi vihlaista pahastikin ja varoin sitä vaikka työssäni se on pakollista eikä tuo arkikaan ilman sitä tahdo sujua.

Perjantai illalla kun lähdettiin Bodom Night kisasta autolle kävellen onnistuin jotenkin sähläämään taas niin, että jalka meinas mennä alta ja tuntui kova vihlaisu takareidessä. Tai pakarassa. Tai alaselässä. Oli vähän vaikea aina paikallistaa mitä missäkin tapahtui kropassani koska vaivat tuntuivat aina niin kokonaisvaltaisilta. Joskus teki mieli sanoa, että haittasi jopa näkökykyä ja tasapainoa. Olen usein kuvaillut esim. lapapuiden välissä olevaa jatkuvaa kiputilaani, että "tuntuu kuin selässä olisi metallilevy". Tätä olen sanonut monessa paikassa. Useammalle lääkärille, fyssareille, kalevalaiselle jäsenkorjaajalle, osteopaatille ja hierojalle. Hetkellistä helpotusta olen saanut vain säännöllisistä hierojalla käymisestä.

Yö meni valvoessa ja miettiessä pitäisikö antaa vihdoin ja viimein oikeasti  periksi  ja luovuttaa paikka isännälle. Olin valinnut taannoisen leffakisan yleisöäänestyksen voitosta nimenomaan tämän Bodomin osanoton palkinnoksi, joten menetys ei olisi suuri. Tässä kohtaa pitää antaa taas pisteet isännälle, joka aina kannustaa osallistumaan, vaikka itse en aina jaksaisi vaikka rakastankin kovasti kilpailemista.

Aamulla päätin kuitenkin, että menee syteen tai saveen niin lähdetään nyt sitten. Isäntä laittoi sekä pakaraan että takareiteen kinesioteipit, joista olen saanut apua ennenkin.  Olin lukenut, että kisapaikalla olisi tarjolla tutustumiskäyntejä kiropraktikolle, mutta en sen kummemmin asiaa miettinyt. Perjantai illalla kuitenkin siinä isäntää maaliin odottaessani jutustelin muutaman muun maalissa päivystäneen naisen kanssa ja yksi heistä oli käynyt ennen Bodom Team kisaan osallistumista jo päivällä tällä kiropraktikolla. Ja hän kertoi tarinaansa mihin vaivaan oli saanut jo tästä yhdestä käynnistä apua. Kertoi olevansa pelkkää hymyä! Niinpä ajatus jäi itämään omaan päähäni ja muhi siellä yön yli ja aamulla olin valmis käymään pöytään :D

Kävelin varustekassini kanssa suoraan siihen odottamaan vuoroani, edellisen potilaan kanssa kesti varmaan vartti ja toinen jo kärkkyi jälkeeni paikkaa, mutta kiropraktikko oli niin fiksu, että sanoi hänelle minun odottaneen jo kauan. Vaikka en sitä mitenkään tuonut ilmi vaan seisoin vaan vieressä ja katselin. Joten ei muuta kuin pöydälle pötkölleen....

En osaa kertoa käsittelystä nyt sen enempää. Muuta kuin, että nousin siitä hieman hölmistyneen näköisenä, kävelin isännän luo muutaman askeleen, onnahdellen. Hetken päästä kävelin jo suorassa enkä ontunut, hieman hölmistyneenä edelleen - viemään laukkuni varustesäilytykseen ja siitä suoraan vessajonoon, jossa Erkku piti minulle ystävällisesti paikkaa.

Minulla oli jotenkin käsittämättömän epäuskoinen olo koko ajan siinä oman lähtöryhmäni lähtöä odotellen. Takareiteen, pakaraan tai selkään ei ottanut enää yhtään, verryttelin ja lämmittelin hieman ja viimein pääsin matkaankin - siinä vihoviimeisessä lähtöryhmässä.





Kuten ehkä jotkut lukijani saattavat muistaa, olen harrastanut juoksua jo liki 30 vuotta. Aloitin 1.8.1988 lenkkeilyn :) Juossut olen kaikenlaisia matkoja, kuitenkin aina joko asfaltilla tai radalla, 100 metrin viestijoukkueen viestinviejästä 24 tunnin juoksuun, joihin olen osallistunut 3 kertaa. Ensimmäinen jo vuonna 1992. Innostuin tuolloin valtavasti ultrajuoksusta, vaikka en tietenkään ollut mikään hyvä siinä kuten en missään muussakaan :D Sellainen itsensä haastaminen vaan on kiehtonut aina. Kuten vaikkapa 6000 metriselle vuorelle kiipeäminen ja 24 tunnin mittaisiin rogaining kisoihin osallistuminen. Maratonit jätin 12:n maratonin jälkeen, siinä matkassa ei vaan ollut enää mitään uutta tarjottavaa minulle. Toki maastomaratoneja olen juossut senkin jälkeen, mutta ne on mielestäni niin eri juttu etten puhu niistä maratonien kanssa samassa lauseessa. 

Kun tutustuin Tomiin 10 vuotta sitten jouduin samantien tutustumaan myös metsään :D

Tämä on ironista sikäli, että asuin liki 20 vuotta omakotitalossa maalla ja nurkalta lähti monta polkua umpimetsään kilometrikaupalla. Ikinä en polulle astunut. Olisi kyllä kannattanut...

Niin nyt ehkä osaisin juosta metsässä. Se minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa - sanonta pitää taatusti paikkansa. Valitettavasti myös sanonta "ei vanha koira uusia temppuja opi".

Olin varautunut siihen, että olisin ehkä tällä kertaa ja viimein se kaikista viimeisin maaliintulija jossain juoksukilpailuissa. Vielä tähän mennessä olin siltä välttynyt, paitsi kerran Laihialla puolimaratonilla,jolloin  juoksin puolikkaalla ajan 1:56 ja sain palkinnon siitä, että olin viimeinen maaliintulija. Tosin siihen aikaan saattoi tapahtumassa olla vain kymmenkunta osanottajaa kaikenkaikkiaan - joten sitä ei kai lasketa :D Olen aina ollut kova kisailemaan, kuten sanottua minulla on varsinainen (viha) rakkaussuhde kilpailemiseen. Kilpaileminen on ollut minulle aina tärkeää ja se on nimenomaan ollut se motivaatio liikkumisharrastuksiin. 


Nosta jalkoja... 


...tässä esimerkki miten maastossa pitäisi juosta, oma tyylini ei poikkea juurikaan hiihtämisestä, tällä kertaa mukana vaan ei ollut edes sauvoja. Jaana ja Maija, 21 kilometrin voittajakaksikko :) 
(kuva Tomi)



Lähdön jälkeen mentiin liki kilometri hiekkapintaista ulkoilutietä ennenkuin ampaistiin polulle. Ensimmäinen kilometri kulki aikaan 6:05. Aika kovaa, niillä harvoilla juoksulenkeillä mitä olen tämän vuoden puolella tehnyt olen juossut noin 6:50 - 7:30 vauhdilla ja nekin lenkit ovat olleet vain noin 5-7 kilometrin mittaisia. Polulla tietenkin vauhtini hiljeni ja välillä mentiin pitkiä pätkiä kävellen.  Olen todella huono niissä juurakkoisissa paikoissa, joita hädin tuskin voi mielestäni poluiksi kutsua. Lisäksi takaraivossa oli edelleen muistijälki taannoisesta Irlannin reissun kaatumisesta. Yritin pitää kuitenkin ripeää kävelyvauhtia yllä ja pari pientä nyppylää meni yllättävän hyvin. Tuli jopa muutama ohitus. Toki minuakin ohitettiin ja päästin yhden pidemmän letkan ohitseni kun en tykkää mennä siten, että joku ihan kannoilla koko ajan puuskuttaa :) Samoin äänille yliherkkänä joskus törmää ihmisääniin jotka särähtää korvaan ja haittaa menoa. Olen vähän sellainen yksinäinen sielu. Samoin jos edellä menee joku niin samaa vauhtia, että roikun ihan kannoilla niin sekään ei ole minulle maastossa paras mahdollinen asetelma. Joten pikkasen jarruttelin ja joissakin paikoin tuli polulle jopa pientä sumppua ja joutui kokonaan pysähtymään. 

Mutta takareisipakaraperkeleeni oli täysin kivuton! Matkan edetessä hymy nousi huulilleni ja vaikka olin edelleen kiero kuin korkkiruuvi ja juoksutyylini on lähinnä laahustamista, jopa niin, että kisan viralliset valokuvaajatkin olivat sen verran armollisia, etteivät julkaisseet onneksi yhtään kuvaa etenemisestäni. Siinäkin mielessä tuo metsässä hipsiminen on sillä tavalla mukavaa, ettei tarvi pelätä arvostelevia ja sääliviä katseita kun muori menee nenä liki maata laahustaen muka jotain hölkkäaskelia tapaillen :D Ja onneksi ei ollut yleisöäkään matkan varrella enää siinä vaiheessa juurikaan.

Juomapaikalla pyysin Karoliinalta paperia pyyhkiäkseni silmälasini puhtaaksi, ne kun olivat menneet koko ajan huuruun ja ilman lasejahan en näe mitään kun minulla on niin voimakkaat miinuslasit. Eli vaikka kroppa olisi suora kuin aidanseiväs ja jalat notkeet ja vikkelät ei liikkujan elämäni ole ollenkaan helppoa, varsinkin kun pitää koko ajan katsoa mihin jalkansa asettaa. Suunnistuksesta nyt puhumattakaan. Olen kerran jos toisenkin vesisateessa höyryävänä yrittänyt katsoa suunnistuskarttaa ja kun se on osoittaunut liki mahdottomaksi tehtäväksi niin lopulta ei ole voinut kuin nauraa itselleen ja tilanteelle. Karoliinalla ei ollut paperia, mutta oli mulla vielä nessusta pieni mytty kädessä, jolla yritin hinkata laseja puhtaaksi siinä kuitenkaan onnistumatta, päinvastoin sain ne jopa entistä likaisemmaksi kun kädet oli sen verran hikiset. Pysähdyin parikin kertaa  ihmettelemään missä seuraava reittimerkki on tai laseja pyyhkimään. Juomapaikan jälkeen tuntui aivan siltä kuin olisin aloittanut varsinaisen ohittelurumban. Kyllä siinä taisin maaliin asti kymmenkunta selkää tulla vastaan. Onneksi isäntä oli juomapullon kanssa minua noin 9 kilsan kohdalla - ihailemassa :D - sain juotavaa ja pienen palan paperia, jolla sitten ihan reilusti pysähtyen putsasin kunnolla lasit. 

Loppu pari kilsaa kulkikin aivan mahtavasti, suorastaan ralletellen. Olihan alusta nyt tasaisempaa kunnon polkua eli sitä hevospolkua ja jopa minä osasin sillä juosta. Viimeinen kilsa tuli 6:33 vauhdilla. 

Loppuaika 1:44.41 ja sijoitus 128 - osanottajia naisten sarjassa oli kaikenkaikkiaan 194. 

En onnistunut siis vieläkään olemaan viimeinen.


Konstit on monet 


Kisan jälkeen tuttu selkäjumi tai mikä lie - takareisipakaraperkele vaiva palasi. Ei niin pahana kuin ennen kuitenkaan  Olin jo päättänyt, että menen käymään tällä kiropraktikolla ja kun ajankin sai kätevästi varattua netistä otin heti ensimmäisen mikä sopi aikatauluuni. Lisäksi hän antoi alennuskupongin niin miksipä ei. Olinhan jo kokeillut monenlaista kuten alussa kerroin. 

Tänään tätä kirjoittaessani tiistaina olen nyt käynyt Anders Åkermanin luona Espoossa.

Ihmeellinen on elämä! 

Meni aikansa ennenkuin löysin paikan Leppävaarasta. Sinänsä hauskaa, että olin kuullut Bodomilla pesulla ollessani eräältä kanssakilpailijalta, että kiropraktikko on suunnistaja, joten hyvä oli aloittaa jutustelu siitä miten eksyin useamman kerran etsiessäni vastaanottoa. En kuulemma ollut ensimmäinen.

Ensinnäkin täytyy mainita, että minuun teki syvän vaikutuksen jo se, että hän muisti minut Bodomilta ja jopa vaivani ja kysyi miten kisa meni. Olihan hänellä kuitenkin siinä kahden päivän aikana varmaan kymmenittäin potilaita. Sitten kerrattiin vähän missä mulla vaivat on, jätin pari vaivaa kertomatta - suoraan sanoen minua vähän oikein hävetti kun olen vammainen sieltä täältä. 

Sitten katsottiin takaapäin miten seison ja huomaahan minusta oitis, että olen ihan korkkiruuvilla. Aikaa oli varattu vain se 20-30 minuuttia, mutta lähtiessäni huomasin että olin ollut liki tunnin siellä. Kaikki vaivat on minulla täysin oikealla puolen. Kolme isoa lihasta oli kuten hän sanoi "poissa pelistä" ja nämä toki itsekin tunnistin. Pakaralihas ja selkälihas nyt ainakin. Siinä sitten hoidon aikana hän huomasi toki nekin vaivat, jotka olin jättänyt kertomatta. Jalkaterästä löytyi nimittäin kolmekin eri paikkaa, jotka olivat "lukossa", jopa kantapää. Lopuksi irtosi jo vähän naurua häneltä kun polvestakin löytyi vikaa, sitä en ollut myöskään kertonut. Polvea hoidettiin hermoa "ärsyttämällä" - näin jotenkin käsitin vastakkaisen puolen kyynärpäästä. Lihaskalvot irrotettiin jollakin tärisevällä laitteella, joka teki tosi hyvää. Yllättäen pakaran, takareiden ja alaselän vaiva on paitsi jossain määrin nikamasiirtymässä, joka minulla on todettu kolmisen vuotta sitten mutta myös vasemman puolen jossain - olisko se ollut sitten nikamassa? Olin niin autuas siinä maatessani milloin selällään milloin mahallani ja milloin kipparassa jne että en viitsinyt kamalasti kysellä, vaikkakin tekniikka ja se mitä tehtiin kiinnostaa toki tosi paljon. Pitää kysellä myöhemmin lisää. 

Vaikka jalkateräni lukkotilaa on hoidettu asiantuntevalla fyssarilla niin en ollut saanut siitä apua, kävin siellä kolme kertaa. Nyt jää nähtäväksi saatiinko se kuntoon heti kerralla, vaikka tietenkin asia on niin, että kun näiden vaivojen syntymiseen on kulunut aikaa vuosia niin ei niistä eroon pääseminen mitään hokkus pokkus juttuja ole, se on ihan järkeenkäypää - vaan se vaatii useampia käyntejä ja aikaa - sekin. Sain kehoituksen tulla jo mieluummin alle viikon päästä takaisin. Ja näin aion tehdä. Kysyin toki mitä voisin itse tehdä, kuulemma saan tehdä ihan mitä minua huvittaa, olla venyttelemättä tai venytellä, rasittua ja rasittaa.

Ja mikä parasta, kun tunnustin, että olin jo aikeissa lopettaa kaikenlaiset hikiliikkumiset niin ei kuulemma ole mitään syytä! Päinvastoin, voin ja pystyn vielä liikkumaan vuosia ihan miten haluan. Ja nämä vaivat eivät kuulemma ole mitenkään myöskään vanhuudesta johtuvia, näitä on ihan nuorillakin, jopa lapsilla.

Niin, että enpä heitäkään vielä kirvestä kaivoon, tämä antaa ainakin hieman toivoa, jos ei nyt vaikka kokonaan paranekaan. 

Täältä tullaan - ensin seikkailukisa Vierumäki Adventure parin viikon päästä, sitten Karhunkierrokselle treenimielessä vähän vaikka siinä Valtavaaralla sauvailua ja muita kannustaen, sitten toiveissa että saisin töistä vapaata Yö-rogaining SE kisaan kesäkuun alussa. Jukolassa Venlojen viestin aloitusosuus (kiitos vaan Saija kun kysyit mukaan)  ja sitten kutsuukin heinäkuussa kauden pääkisa Eiger Ultra 51 k yhdessä isännän kanssa Couple sarjassa. Loppuvuodellekin jotain kivaa toki! 


Ihan vaan elämän ilosta kävin samalla reissulla shoppailemassa 
ja palkitsin itseni uudella lippiksellä!